T E R V E T U L O A (VIRTUAALITALLI / SIM-GAME STABLE)
Frederico on vuoden 2008 alussa perustettu talli, joka keskittyy kaltoin kohdeltujen hevosten uudelleen kouluttamiseen ja kuntouttamiseen. Fredericon uusimmat tulokkaat ovat joko huonokuntoisia tai eivät luota ihmiseen ja sen takia vaikeasti käsiteltäviä. Vanhemmat asukkaat ovat yleensä jo kuntoutuneita ja luottavaisempia ihmisiä kohtaan. Kaikki hankkimamme hevoset jäävät meille, ainakin niin pitkäksi aikaa, että kuntoutuvat kunnolla ja voimme hyvin mielin antaa uuteen kotiin, mutta yleensä pidämme ne itsellämme.
Hevosten kuntouttamisia voitte seurata yleisesti luettavissa olevista kuntoutuspäiväkirjoista. Mi. pyrkii parhaansa mukaan kirjoittamaan ylös kuntoutuksen edistymistä, mahdollisimman hyvin kuvailtuna. Mikäli hevosen kuntoutusprojekti on lyhyt, kuntoutuspäiväkirjaa tuskin tarvitaan. Kun hevonen on kuntoutunut ja valmis kisakentille, kisaavat Mi. ja Villi sen verran kuin hyväksi näkevät, kuitenkaan hevosilla jotka ovat vasta kuntoutuksen loppuvaiheessa ei kilpailla yhtä aktiivisesti kuin kuntoutuksen jo lopettaneilla hevosilla, mutta heilläkään kisoja ei tule olemaan yhtä paljon kuin joissain hienoissa siittoloissa tms.